perjantai 23. toukokuuta 2014

Keväinen pyöräretki Käräjävuorelle

Alunperin toukokuun alkupäiviin kaavailtu pyöräretki siirtyi viikolla eteenpäin. Kolean kelin vuoksi se ei kuitenkaan haitannut ja viikkoa myöhemmin olikin otollinen retkisää.

Retki alkoi pyöräilyllä Käräjävuorentietä pitkin. Autossa istuessa ei juuri havaitse, miten maasto nousee. Pyörällä ajaessa sitä ei voi välttyä huomaamasta - hiki nousee pintaan, varsinkin jos varustusta on liikaa.

Kivikehä nuotiopaikkana.

Lähemmäs päästessä tie muuttuu vaikeakulkuisemmaksi. Peltotien jälkeen vuorelle johtava tie on kivistä ja vuoren juurella matkaa olikin parasta jatkaa jalkaisin. Se oli hyvä, sillä hitaammin kulkiessa tuli katsottua tarkemmin ympärilleen.

Keskellä vuorelle nousevaa polkua oli valkoinen kohta. - Luntako, oli ensimmäinen ajatus, mutta ei sentään. Kiveä se oli, mutta mitä? Graniittia vai breksiaa? Kunpa tietäisi, marmorikin siitä tuli mieleen. Kaunista joka tapauksessa: luonnon taideteos kulkijaa ilahduttamassa.

Laavulla ensimmäinen tehtävä oli saada tuli syttymään. Ei kovin helppo homma, sillä polttopuita ei Käräjälaavulla ole ja lähistön kepit ja risut olivat märkiä. Ilman kosteuskin oli melkoinen.

Jonkinlainen pieni nuotion tapainen onnistuttiin kuitenkin tekemään, niin että päästiin retkitunnelmiin ja eväiden syömiseen nuotiolla. Sehän se monen retken kohokohta on.


Nuotiopaikkoja vuoren laella on isommallekin porukalle - jos vain tuo polttopuut tullessaan. Tarjolla on katettuja istumapaikkoja laavulla, perinteinen kelo nuotion ääressä ja historian havinaa kivikehällä tulta pitäessä. Ehkä siinä voi tuntea olevansa osa sukupolvien ketjuakin.

Käräjävuoren etelärinteen maasto ei ole enää avokalliota, vaan kasvaa harvakseltaan nuoria mäntyjä, mutta viettää melko nopeasti alaspäin.

Järkäleet Käräjävuorella.

Rinteen kivet ovat melkoisia järkäleitä. Tuntuu, että ihmisvoimin niitä ei ole voitu siirrellä, ja kiviä on paljon! Sadan vuoden aikana vuoresta on kuitenkin ehditty louhia ja räjäyttää kallioperää laajalti, museoviraston mukaan muualtakin kuin vuoren pohjoisrinteelle johtavan tien varrelta [1].

Teräväsärmäisiä lohkareita maastossa on yhä melkoisesti. Ajan patina on kuitenkin tuonut niihin näyttävyyttä ja nyt ne istuvat maisemaan. Mitähän kaikkea ne tietäisivät kertoa, kun osaisi kuunnella tai tulkita näkemäänsä?

Tie Käräjävuorelle.

Evästauon jälkeen sää kääntyi vihmovaksi sateeksi, mutta oli selkeästi lämpimämpi kuin alempana maastossa. Vuorelle nousevan tien varren koivutkin olivat jo hiirenkorvalla. Seuraavalla kerralla vuorelle tultaessa olisi varmasti jo kesä, mutta sitä ennen luvassa oli monta kevätretkeä Käräjävuoren ympäristössä. - P. P.


Viite

[1] Museovirasto. Kulttuuriympäristö-rekisteriportaali (2011). http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=301500005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti