lauantai 18. helmikuuta 2017

Hopeakelloja luonnossa kulkijalle

Kristiinankaupungin ja Karijoen maisemissa on vahvasti läsnä historia. Se ei hypi silmille, vaan on ennemminkin saatavilla, jos kulkija osaa kysyä.

Kahden maakunnan kohtauspaikka on jotain ainutlaatuista, sellaista jonka vasta osa päättäjistä ymmärtää. Eteläisen Pohjanmaan ja rannikko-Pohjanmaan maisemissa yhtyvät lakeus, vuoret ja meri. Saumattomasti, mutta silti erillisinä.

Siperiankärhö (Clematis alpina, ssp. sibirica). Kuva: P. Peltoniemi.

Yksi parhaita paikkoja sijaitsee Kristiinankaupungin puolella, eräällä Pyhävuoren metsäaukealla. Siellä kasvaa siperiankärhö, Clematis-sukuun kuuluva puuvartinen köynnöskasvi. Esiintymä löydettiin vuonna 1947.

Siperiankärhö on yksi Suomen harvinaisimmista kasvilajeista ja rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Suomessa sitä tavataan vain kahdella muulla tunnetulla kasvupaikalla Tervolassa ja Nurmeksessa. Todennäköisesti tämäkin paikka on vain melko pienen joukon tiedossa.

Kasvi kiipeilee pitkin havupuiden runkoja ja oksia, pohjalaisessa metsässä. Yleensä sitä esiintyy rehevissä kangasmetsissä ja lehdoissa Karjalasta Äänisen takaa aina Tyynenmeren rannikolle asti.

Mistä se on tänne päätynyt?

Historian kirjaa saa selata aina 1800-luvun alkuun asti, että löytää selityksen. Silloin käytiin Suomen sota ja venäläiset liikkuivat Karijoen ja Kristiinankaupungin alueilla - ja jättivät jälkeensä paitsi tarinoita (Parmanen 1907), myös siperiankärhön siemeniä.

Hopeakelloja. Kuva: P. Peltoniemi.

Alkukesällä kasvi kukkii valkoisine hopeakelloineen valtoimenaan puiden oksilla. Sen kukat ovat kuin helmiä hopeanauhoissa, vain tiukujen sointi puuttuu metsän puiden humistessa ympärillä.

Kauneutta käden ulottuvilla, aivan matkamme varrella. Tämä on se luonto, jota puolustamme mielivaltaa vastaan. Tämän arvoa ei rahalla voi mitata. - P. P.


Viite

Parmanen, E. I. (1907). Haukkavuoren aarre. Kertomus. Helsinki: Weilin. Seikkailukirjallisuutta kansalle ja nuorisolle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vain asiapitoiset kommentit julkaistaan.