sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu!

"Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu – keskustan ja vihreiden käsistä" kirjoittaa A-studion toimittaja Pasi Peiponen [1].

Ikkunan blogissa, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan mielipidepalvelussa, sunnuntaina 21.01.2018 ilmestynyttä kirjoitusta on odotettu vuosia. Vihdoin, lopultakin julkisuuteen saadaan viesti Suomen luonnon puolesta!


Peiponen kirjoittaa Pohjois-Suomen ja Kainuun näkökulmasta, miten niistä on tulossa riistettyjen luonnonvarojen siirtomaita [1].

Sama koskee kuitenkin myös koko Pohjanmaata sekä Satakuntaa. Keski-Pohjanmaalle Kaustisille suunnitellaan Euroopan suurinta litiumkaivosta [2]. Koko länsirannikko Satakunnasta Pohjois-Pohjanmaalle on suunniteltu tupaten täyteen tuulivoimaloita [3, 4].

"Oli kerran usko lapsuuden. Maa on pyhää, metsät ovat vihreitä. Ihminen, varjele ja viljele niitä. Ei ole enää lapsen mieltä, ei edes viatonta toivoa. Autiona on mieli ja maa." [1]

Peiposen mukaan asialla on kaksi puoluetta: keskusta ja vihreät [1]. Hänen näkemyksensä on helppo allekirjoittaa. Keskusta, jonka luulisi olevan maaseudun puolella, ei puolusta luontoa ja maaseudun kestävää kehittymistä. Vihreät, joiden luulisi olevan luonnon puolella, ei puolusta Suomen luontoa, vaan ns. ilmastotavoitteita ja globaaleja teollisuuden kehityssuuntia.

"Kun lukee paljastavaa Suomen mineraalistrategian kaivosvisiota, nykyisen biobolttohallituksen suunnitelmia, metsien hakkuumahdollisuuksia EU:sta saadun torjuntavoiton jälkeen, tai silmäilee metsäteollisuuden tämän hetkisiä pohjoisia aikeita, suunta lie selvä. Pohjois-Suomesta, pikemminkin Luonnonvara-Suomesta, tehdään täyttä päätä maailmantalouden raaka-ainevarastoa." [1]

Miltä näyttää Lapin, Kainuun, Pohjanmaan ja Satakunnan - koko pohjoisen ja läntisenkin Suomen tulevaisuus?

Matkustaja- ja metsätyökoneet jylisevät, räjäytykset jytisevät ja teolliset tuulivoimalaitokset häiritsevät luonnon rauhaa, kirjoittaa Peiponen [1]. Tehdäänkö maakunnista vain luonnonvarojen reservaatteja, kaivos- ja metsäteollisuuden nieluja ja paisuvan luontoturismin kohde [1]?

"Työtä ja leipää tämä tuo – mutta millä hinnalla?" Peiponen kirjoittaa ja jatkaa: "Kuka tietää, kuka voi sanoa miten tässä Pohjois-Suomen luonnonvarojen valjastamisessa lopulta käy – luonnolle ja ihmiselle?" [1]

Tämä on hätähuuto Suomen luonnon ja maaseudun puolesta. Lukekaa kirjoitus ja jakakaa sitä. Herätkää lopultakin puolustamaan sitä, mitä meillä vielä on, ennen kuin se on liian myöhäistä!

Sitkeimmät tuulivoiman vastustajat ovat ymmärtäneet koko teollisuuden alan vahingollisuuden jo vuosikausia sitten. He ovat väsymättä kirjoittaneet lehtiin, päättäjille ja poliitikoille. Sivistäneet naapureitaan, sukulaisiaan ja tuttaviaan.


Mutta kuinka kauan pitää jatkaa? "Kuinka kauan pitää poliittisia päättäjiä informoida kahdeksan vuoden jälkeen? Yhteensä 15 vuotta? 20 vuotta?" heistä eräs kysyi.

Kuinka kauan?

Nyt on juuri sinun aikasi, viimeinen hetki, tarttua asiaan ja tehdä jotain Suomen luonnon ja maaseudun säilyttämiseksi.

Kiitos toimittajalle rehellisestä kirjoituksesta. Kiitos Ylelle sen julkaisemisesta. Kiitos lukijoille sen jakamisesta. Jakakaa tekstiä väsymättä.

Työ alkaa nyt. Se konkreettinen työ Suomen luonnon hyväksi.

"Kehityksen" pysäyttäminen vaatii todellista selkärankaa poliitikoilta tai vastassa on tuho, myös teidän itsenne ja puolueidenne tuho. Suomen luonnon tuhoamista Lapissa, Kainuussa, Pohjois-, Keski-, Etelä-, rannikko-Pohjanmaalla ja Satakunnassa ei kestä Suomen luonto, ei maaseutu, eivät ihmiset, eikä kansantalous.

Mistä löytyvät ne selkärankaiset päättäjät, jotka tämän ymmärtävät ja ennen kaikkea alkavat viivytyksettä toimia Suomen luonnon ja maaseudun hyväksi - ennen kuin on liian myöhäistä? - P. P.


Viitteet

[1] Peiponen, Pasi (2018). Peiponen: Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu – keskustan ja vihreiden käsistä. Yle 21.01.2018. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-10032317
[2] Poranen, Katariina (2018). Keliber haluaa aloittaa litiumin louhimisen Keski-Pohjanmaalla vuonna 2020 – "Useampi pankki on näyttänyt vihreää valoa". Yle 16.01.2018. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-10025684
[3] Santavuori (2016a). Kuka sammutti valot? Blogi Santavuori, Ilmajoki 19.03.2016. Saatavilla http://santavuori.blogspot.fi/2016/03/kuka-sammutti-valot.html
[4] Santavuori (2016b) Täystuulituho Suomen länsirannikolla. Blogi Santavuori, Ilmajoki 23.03.2016. Saatavilla: http://santavuori.blogspot.fi/2016/03/taystuulituho-suomen-lansirannikolla.html

1 kommentti:

  1. http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/homotiaiset-stressaantuvat-nuorissa-talousmetsissa/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vain asiapitoiset kommentit julkaistaan.