Linturetkellä pihapiirissä

Kesän linturetkille ei tarvinnut lähteä pihapiiriä kauemmas. Kamerapöntössä pesi tänä kesänä useamman talitiais- ja sinitiaisperheen jälkeen yllättäen kirjosieppoperhe.

Kirjosieppokoiras. Kuva: P. Peltoniemi.

 
Kirjosieppojen elämän seuraaminen ruudulta lintuja häiritsemättä tuotti iloa. Nurkan takana molemmat aikuiset - musta-valkokirjava koiras ja ruskea-valkokirjava naaras - kantoivat poikasille ruokaa. Pesän siivouksesta näytti huolehtivan emolintu.

Kirjosiepponaaras. Kuva: P. Peltoniemi.

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) kuuluu varpuslintuihin. Se on hyönteissyöjä ja kolopesijä, jolle kelpaa kaikenlaiset kolot, kuten linnunpöntöt. Yleensä se täyttää viimeisetkin vapaaksi jääneet pöntöt, jonain vuonna se on pesinyt jopa ripustamatta jääneessä pöntössä.

Sopivin lentoaukko siepoille on 28 mm, siis sama kuin useimmille tiaisille. Sille kelpaa myös isompi 32 mm lentoaukko, se jonka talitiainen tarvitsee.

Kamerapöntön pienin poikanen tuntui melkein aina olevan muiden alla näkymättömissä, erityisesti kun poikaset kasvoivat ja pöntössä oli ahdasta. Juhannusaattona poikaset sitten lähtivät pöntöstä. Yksi kerrallaan niitä alkoi kiinnostaa ulkomaailmaan tähyily ja ne pyrähtelivät pöntön lentoaukkoa kohti ja uskaltautuivat ulos.

Kirjosiepon poikanen. Kuva: P. Peltoniemi.

 
Sitten kaikki muut olivat jättäneet pesän, paitsi pienin. Se jäi vielä pönttöön ja sirkutti siellä yksinäisenä, mutta muiden esimerkin innostamana sekin ponkaisi tiensä ulos - ja sitten pönttö oli tyhjä. Aamulla siellä oli vielä ollut vilskettä, mutta kesän mittaankaan pönttöön ei enää palattu, eikä sinne tullut uutta pesintää.

Parin päivän päästä kirjosiepot järjestivät kuitenkin yllätyksen. Juhannuspäivänä lähimetsästä kuului jatkuvaa pientä sirkutusta. Varovainen tarkkailu äänen lähteestä tuotti tulosta.

 Kirjosieppoemo ja poikaset. Kuva: P. Peltoniemi.

Emolintu ruokki kahta oksan päällä kököttävää pikkuista. Poikaset nauttivat auringonpaisteesta ja kerjäsivät ruokaa aina, kun ne huomasivat emon olevan lähistöllä.

Kolmas poikanen oli varjossa lähes huomaamaton ja tumma, vaaleankirjavan vatsan ollessa piilossa. Se suki sulkiaan ja harjoitteli jo hiukan itsenäisempää elämää. Pian sekin kasvaisi isoksi ja pesisi toivottavasti ensi kesänä jossain pihapiirin pöntöistä, tuomassa toivoa ja iloa. - P. P.

Älkää pelätkö

Joulutunnelma ei löytynyt tänä vuonna kirkosta. Vesisateessa ja Santavuoren voimaloiden pyöriessä infraäänen pommittama kirkko olisi tuntunut pahalta, pyhäinhäväistykseltä.

Joulumieli tuli lasten riemusta, se tuli tuoksuista ja perinteistä, joululauluista, ja alkoi aattoillasta.

Lammaslauma Niemenkylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Varsinainen joulun sanoma aukesi kuitenkin vasta joulun jälkeen levon, yhdessäolon ja kiireettömyyden myötä. Se kirkastui jouluevankeliumin tutuista säkeistä, niistä jotka joka vuosi on luettu.

Se tiivistyi kahteen sanaan: - Älkää pelätkö.

Yö. Kuva: P. Peltoniemi.

Jo kouluaikoina muistan lukeneeni joulujuhlassa, puolipimeässä juhlasalissa:

"Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.

Mutta enkeli sanoi heille:

'Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.

Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.'"

Meni siinä silloin pimeässä paimenet, yö, keto ja lampaat sekaisin, mutta sitä kukaan tuskin huomasi, kun kaikki tuli kuitenkin sanottua.

Itse joulukuvaelmaa ei ilosanoman lukija pystynyt peilin kautta selkänsä takana seuraamaan. Ehkä tapahtumat ja tekstinluku osuivat kuitenkin kohdilleen. Evankeliumi loppui sanoihin:

"Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu."

Mutta "älkää pelätkö".

Paimenet pelästyivät enkeliä yön pimeydessä, mutta enkeli oli päättänyt ilmestyä juuri heille kedolla oleville - ja eläimille. Enkelillä oli kaksi asiaa: ilosanoma ja kehotus olla pelkäämättä.

Niitty Myllykylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

"Älkää pelätkö" on tänä vuonna kehotus infraääniyön pimeydessä - edes siellä ei tarvitse pelätä. Tämä on kyllä pimeääkin pimeämpää, mutta enkeli on jo ilmestynyt - miten monet ovatkaan saman pyynnön lähettäneet eteenpäin - ja kuljemme kohti valoa.

Älkää pelätkö, ilosanoma on tarkoitettu juuri meille. - P. P.

Metsäkirkko - Joulurauhan julistaminen metsän eläimille

Aatonaattona 23.12.2016 klo 19.00 

Partakankaalla Kurikan Polvenkylässä

Ohjelma:

Kutsusoitto - Aatos Ilomäki

Kurikan Mieskuoro Nuijamiehet

Hartaus - rovasti Raimo Mäki

Yhteislaulu - virsi 21 Enkeli taivaan

Kurikan Mieskuoro Nuijamiehet
Puhe ja joulurauhan julistus metsän eläimille - pj Jarmo Latvala
Yhteislaulu - virsi 30 Maa on niin kaunis

Joulurauhaa. Kuva: P. Peltoniemi.

Linja-autokuljetus (ei maksua) Kurikan torilta klo 18.15.
Tienvarsitulet Piirrontieltä. 

Tervetuloa!

Enkeleitä, pian

Koko vuoden olemme rukoilleet enkeleitä. Tämän huolen, tämän epätodellisuuden, tämän käsittämättömyyden keskellä.

Lähetä meille enkeleitä

koko taivaan täydeltä

Olemme muistaneet kaikkia eläimiä ja lintuja, kaikkia ötököitä ja perhosia, kaikkia, jotka ovat tuottaneet meille iloa näiden vuosien aikana ja joista nyt kannamme huolta. Joka ilta, jokaikinen ilta.

Varjele lintulaudan lintuja 

ja oravia

ja liito-oravia

varjele metsän lintuja

ja metsän eläimiä

Kaksi vuotta sitten kirjoitin joululaulusta "Taivas sylissäni", "Himlen i min famn". Kaksi vuotta sitten laulu soi tauotta mielessäni. Päällimmäiseksi siitä nousee yhä enkeli.

Laulu on äidin kehtolaulu pienokaiselleen. Se on hänen ajatuksiaan, kysymyksiään ja pelkojaan lapsensa tulevaisuutta koskien. Miten tuttuja tunteita nuo ovatkaan tänä vuonna olleet! Kun pelot ovat alkaneet käydä toteen, kun tulevaisuus kotiseudulla on käynyt vähän kerrallaan epävarmemmaksi ja epävarmemmaksi.

Varjele ihmisiä

varjele meitä

Mutta laulu on myös lohduttava. Se kertoo myös enkeleistä, lapsuuden suojelusenkeleistä. Niistäkö, joita olemme joka ilta tänne pyytäneet?

Lähetä enkeleitä

koko taivaan täydeltä

pian

Kulkevatko enkelit jo mukanamme? Vai tulevatko ne niin, että kukaan ei voi olla sitä huomaamatta? Koko taivaan täydeltä?

Tänään lapseni soittaa laulun enkeleistä. Niistä joista kaksi vuotta sitten kirjoitin ja lauloin. Niistä, joita olemme koko vuoden rukoilleet.

Lähetä enkeleitä

koko taivaan täydeltä

pian
pian!

© P. Peltoniemi.

Patikointia Rauhankankaan metsäreitillä

Rauhankankaan metsäreitillä Jurvassa järjestetään noin 9 km:n patikointi tiistaina iltapäivällä 18.10.2016. Luonnossa liikkumisen lomassa voi kuvata maisemia ja syödä eväitä nuotiolla. Lähtöaika ja kokoontumispaikka tulevat ilmoittautuneille.

Metsäreitti. Kuva: P. Peltoniemi.

Varustaudu säänmukaisesti ja kosteutta kestävin jalkinein. Pakkaa reppuun omat eväät ja ota mukaan myös otsalamppu, jotta pimeä ei pääse paluumatkalla yllättämään. Retken järjestää Käräjävuoren blogi.

Tervetuloa mukaan!

PS. Osallistujilla tulee olla oma voimassa oleva tapaturmavakuutus.

Syyskävelyllä - antaa tuulen puhaltaa!

Hetken jo näytti siltä, että koko läntiselle Suomelle olisi pian pakko sanoa hyvästit.

Luopua yksi kerrallaan kaikista rakkaista paikoista kotiseudun luonnossa. Niistä joista tässä blogissa aloin kirjoittaa, kun Käräjävuorelle uhattiin yli kaksi ja puoli vuotta sitten rakentaa kaksi lähes kaksisataa metriä korkeaa teollista tuulivoimalaa.

Kaikista kotipihamme pikkulinnuista, kymmenistä linnunpöntöistä, jotka olemme niille ympäri pitäjää ripustaneet. Kaikista lähimetsämme eläimistä. Puutarhastamme, kasvimaastamme.

Luontopoluista, siitäkin joka Käräjävuoren maastossa odottaa taulujaan.

Luonnossa liikkumisesta, kun kaikki paikat pilataan luontokohde kerrallaan kaatamalla metsää, tekemällä sähkölinjoja ja murskeluohoksia, ajamalla soraa teihin ja perustuksiin, pystyttämällä tuulivoimaloita - muuttamalla luonto teollisuusmaisemaksi, melun ja infraäänen peittämiksi alueiksi.

Koko pohjalaisluonnosta ja kotiseudusta.

Ei ollut tullut mieleenkään, että kotikunta haluaisi vetää maton asukkaidensa alta omilla tuulivoimala-alueiden kaavoitussuunnitelmillaan. Kaikki vuosien aikana maksetut veromarkat ja -eurot ja kotipaikan eteen tehty työ haluttiin vetää alas viemäristä. Sillä ei ollut kunnalle mitään arvoa - sen yli oltiin valmiita kävelemään, kyselemättä.

Vaikka mielialat ovat olleet näiden vuosien aikana liian lähellä unelmien unohtamista, niitä ei ole haudattu.

Tällaista vääristelyä ja epäoikeudenmukaisuutta oman yhteiskunnan sisällä, niin sanotussa sivistysvaltiossa ei olisi arvannut olevankaan. Pahaa vastaan on noustu ja taisteltu, kuten monet muutkin - kymmenet, sadat ja tuhannet ihmiset - yhä uusin voimin.

Vaikka kotiseutu on yhä uhattuna ja liian monet arvokkaat vuoret ja maisemat on tuhottu ja kärsimme tällä hetkellä voimaloiden lähes jatkuvasta melu- ja infraäänisaasteesta, valo voimistuu. Me emme luovuta.

Kesän ja syksyn aikana kertyneet kilometrit ovat valaneet uskoa: Ota kiinni tästä meidän elämästä, älä päästä sitä karkaamaan...

Elämä on tässä ja nyt.

Ja nyt on valoisampaa, syyskävelyllä - läntisen Suomen oikeusmurha on tuotu päivänvaloon. Ehkä vielä ei olekaan liian myöhä, ehkä luonto ja kotimme ovat vielä pelastettavissa.

Jos löytyy poliittista tahtoa. Jos.

Antaa syystuulten puhaltaa ja viedä pois mennessään kaiken lian, kaiken vääryyden.

Emme ikinä lakkaa puolustamasta oikeudenmukaisuutta, emme sitä, minkä sydämissämme tiedämme oikeaksi! - P. P.

Valoa - patikkaretkellä Sällinpolulla

Luontokerho retkeili Sällinpolulla Jurvassa kesäkuun lopussa. Vähän yli neljän kilometrin mittainen polku kiertää noin puolitoista kilometriä pitkän Säläisjärven ympäri.

Alkupäässään reitti poikkeaa maantien 685 itäpuolelle ja yhdistyy Rauhakankaan reitistöön, mutta myötäilee sitten järven rantoja. Matkaan pääsee helposti joko frisbeegolf-radan tai Sällin leirintäalueen parkkipaikalta.

Polun alkuosa oli leveähköä pururataa, mutta takaisin maantien yli palattuaan se kapeni vaatimattomammaksi, pieneksi metsäpoluksi. Paikoitellen reittiä sai hiukan hakeakin.

Järven kaakkoisosassa maasto muuttui kuusimetsän jälkeen reheväksi - ja polku märäksi. Kosteutta kestävät kengät tulivat tarpeeseen. Toki pieni kastuminenkaan ei olisi haitannut, kun sää oli lämmin.

Järven eteläpäässä reitti ylitti kapean uoman. Sillalta järven suuntaan aukeneva näkymä vakuutti järven olevan ihan lähellä - lehtimetsän takaa sitä ei ollutkaan tähän mennessä juuri näkynyt.

Kuusivaltaiseen metsään pujahdettuaan polku muuttui kuivemmaksi, maasto nousi hiljalleen. Luonto tarjoili polkua kulkevalle taidettaan ikään kuin se oli halunnut muistuttaa, että luonnossa kaikella on merkityksensä, eikä mikään tapahdu sattumalta.

Hiljaisuus oli lähes kosketeltavissa valojen ja varjojen leikkiessä puunrungoilla. Kirkastuneen sään myötä polun eteläosa tarjosi kulkijalle yllätyksen.

Valo. Kuva: P. Peltoniemi.

Aurinko paistoi puun runkojen lomasta. Valo siivilöityi polulle jättäen varjoon kaiken muun polkua lukuunottamatta. Tuli mieleen laulun sanat: "Valo on kirkkaampi kuin aiemmin".

Miten totta! Tätä polkua, tätä matkaa, pala kerrallaan, mutta suunta - se on selvästi oikea.

Polku tuli metsän kätköistä Säläisjärven etelärantaan. Siellä järvelle aukeavasta näkymästä ja illan rauhasta nautti muitakin, kalastajia. Laavukin olisi ollut vapaana. 

Taukopaikan jälkeen polku jatkui pitkospuina ja soratienä veneenlaskupaikan ohi Säläisjärven pohjoispäähän. Ilma oli tyyntynyt, sateesta ei enää ollut tietoakaan.

Niin kaukana, vaikka näin lähellä. Mutta valo, se on nyt kirkkaampi kuin aiemmin. - P. P.

 

Säläisjärvi illan valossa. Kuva: P. Peltoniemi.

Kevätretkellä Jyllinkoskella

Vuosien mittaan on tullut tehtyä monta pikku retkeä Kyrönjoessa sijaitsevalle Jyllinkoskelle, onhan se yksi Kurikan kauneimmista luontokohteista ja aika erikoinen Etelä-Pohjanmaan mittakaavassakin.

Lusankylän ja Jyllintaipaleen välisen sillan remontin takia alueelle poikkeaminen jäi kuitenkin parina vuonna vähemmälle. Tänä vuonna päätettiin lähteä kevätretkelle hyvissä ajoin. Kotimetsässä kevätkukat eivät toukokuun alkupuolella oikein vielä kukkineet, mutta jospa Jyllinkosken maastossa kevät olisi pidemmällä?

Jyllinkoski on metsätyypiltään lehtometsää. Lehtojen kasveja ovat käenkaali eli ketunleipä, oravanmarja, saniaiset ja näsiä sekä kuusi, koivu, leppä ja tuomi [1, 2].

Lehtomaisilla kankailla kasvaa käenkaalen lisäksi mustikkaa, nuokkuhelmikkää ja kerrossammalta sekä kuusia, koivuja, haapoja ja leppiä [1, 2].

Jyllinkosken lehtometsäalue on yksi osa  Pitkämönluoman Natura 2000 -aluetta. Se on pinta-alaltaan yhteensä 24 hehtaarin suuruinen. [3]

Kaksi muuta osaa Pitkämönluoman Natura-alueesta muodostavat noin 3 kilometriä pitkä Jalasjoen suvantokanjoni ja Jalasjoen itäpuolisella rinteellä sijaitseva luonnonsuojelualue [3, 4]. Itse Jalasjoki yhtyy Kyrönjokeen noin kilometri Jyllinkoskesta alajuoksulle eli Kurikan keskustaan päin.
 
Jyllinkosken suojeltu lehtometsäalue sijaitsee joen itä- ja eteläpuolella. Alueen pohjoisosissa siihen kuuluu osa Hirvelänsaaresta.

Joen länsipuolella kulkeva luontopolku portaineen ja näköalatasanteineen ei siis varsinaisesti ole Natura-aluetta, vaikka muodostaakin yhdessä sen kanssa sopusointuisen kokonaisuuden.

Kieloja. Kuva: P. Peltoniemi.

Toukokuun puolivälissä luonto viheriöi Jyllinkoskellakin. Metsäkurjenpolven lehdet olivat jo nousseet ja kielo oli puskenut vartensa ruskeasta maasta.

Kevätkukat eivät kuitenkaan olleet vielä ehtineet aloittaa kukintaansa. Ne ehtisivät kyllä, koska lehtipuissa ei vielä ollut lehtiä varjostamassa.

Hiukan ylempänä luontopolun varrelta löytyivät kevään ensimmäiset kukat: käenkaali eli ketunleipä loisti valkoisena. Metsämansikkakin kukkisi pian.

Metsäkasvien kukkien valkoinen väri ei ole sattumaa, vaan käytännön sanelemaa: pölyttäjähyönteiset löytävät valkoiset kukat hämärässä helpommin.

Tuomi. Kuva: P. Peltoniemi.

Myös tuomi kukki valkoisena alueen pohjoisosan rakennusten vieressä ja teki maisemasta varsin viehättävän näköisen ja tuoksuisen. Lämpimien ilmojen vauhdittamana kevätkukkien aika olisi aivan pian. Ehkä ehtisimme vielä erikseen kevätkukkaretkelle, se olisi kiinni lähipäivien säästä. - P. P.


Viitteet

[1] Metsäyhdistys (2016).  Mikä metsätyyppi? Saatavilla: http://frantic.s3.amazonaws.com/smy/2014/10/Mets%C3%A4tyypit.pdf
[2] Metla & Evtek (2016). Metsätyypit - opas kasvupaikkojen luokitteluun. Saatavilla: http://www.metla.fi/metinfo/kasvupaikkatyypit/metsatyypit.swf
[3] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29
[4] Tyllilä, Pekka (2003/2011). Kyrönjoen reittiselotus. Saatavilla: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12844832/Myllykyl%C3%A4/Kyronjoki-reittiselostus-03.pdf

Päivitetty 16.07.2016. 

Pyöräsuunnistusta Kurikan kevätmaisemissa

Loukajanvuoren perinnemaisemaa Luovan kylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Pyöräsuunnistukseen sovittu retkipäivä valkeni lupaavana. Varusteet oli katsottu kuntoon jo edellispäivänä ja matkaan päästiin eväsreppujen pakkaamisen jälkeen.

Reitti suuntautui Kurikan keskustasta Jyllinkoskelle, sieltä Pitkämön tekoaltaan pohjoispään ohi Myllykylän maisematietä pitkin 3-tielle ja Luovan kylän sekä lähikylien peltomaisemien kautta takaisin keskustaan.

Jyllinkosken pato. Kuva: P. Peltoniemi.

Luvassa oli siis pyörätietä sekä hiekka- ja pikiteitä, poljettavaa kaikkineen noin 30 kilometriä. Tottumatonta hiukan hirvitti etukäteen, mutta into oli kuitenkin kova ja sää mitä mainioin: aurinko paistoi keväisesti ja tuulta oli vain hiukan.

Matkaan lähdettiin maltillista tahtia. Jyllinkosken lehtometsäalueen maisemissa oli sopiva pitää vähän taukoa. Alue on kaunis ja erityinen, osa Pitkämönluoman Natura 2000 -aluetta [1].

Ensin katsastettiin kalastuspaikan ranta: tuttu paikka vuosien takaa luontokerhon onkiretkiltä ja yhdessä lintuyhdistyksen ja ITM:n kanssa pitämistä linnunpönttöjen ripustustalkoista. Talkoiden jälkeen luontokerho on tehnyt lehtometsäalueelle myös monet linturetket ja pitänyt luontorasteja muillekin [2].

Evästauko. Kuva: P. Peltoniemi.

Eväitä päätettiin syödä näköalapaikalla Jyllinkosken kuohuja ihaillen. Koski on joka vuosi ja vuodenaika eri näköinen, ilman syys- ja kevättulviakin [3].

Tauon jälkeen matka jatkui leppoisasti, vaikka "mummiskalla" vaihdepyörää vastaan ajaminen välillä tuntuikin jaloissa. Juniori meni toisinaan jo kaukana, mutta jalkojen oikominen isoimmat ylämäet pyörää taluttamalla sekä rasteille pysähtyminen teki hyvää: tällaisen retken voisi tehdä toistekin. - P. P.

Rastilipun leimaus. Kuva: P. Peltoniemi.

Viitteet

[1] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29

[2] Peltoniemi, P. (2014). Pönttöjä Jyllinkosken lehtomaaston linnuille. Hippiäinen 41: 76-78.

[3] Peltoniemi, P. (2012). Tulvan tuomaa. Saatavilla: http://www.valmiixi.fi/2012/10/tulvan-tuomaa.html