Tähtikirkkaalla pöllöretkellä

Kevättalven pöllöretket ovat kuin lupaus keväästä ja kasvun ajasta: se koittaa, kylmästä, pimeästä ja vastoinkäymisistä huolimatta. Kevään ensimmäistä pöllöretkeä on oppinut näinä vuosina odottamaan.

Tähtikirkkaat yöt saavat pöllöt laulamaan. Huuhkaja aloittaa huhuilunsa hämärässä, heti auringon laskiessa, helmi- ja viirupöllö laulavat vähän myöhemmin ja varpuspöllö, pienin kaikista, viheltelee huuhkajan tapaan ilta- ja aamuhämärissä, mutta joskus aivan pimeässäkin.

Orionin tähtikuvio. Kuva: P. Peltoniemi.

Ensimmäinen retki-ilta pääsi ohi ja hetken näytti siltä, että kevätsää ehtisi ensin ja lopettaisi pöllöjen lauluinnon, mutta pakkasjakso jatkoi talvea. Retkellä alkoi kuitenkin selvästi olla kiire, jos mieli kuulla myös pöllöjen laulua.

Maaliskuun puolivälin sää näytti vielä päivällä kovin vaihtelevalta - tulisiko kuuntelusta sittenkään mitään? Taivas veti pilveen ja satoi lunta, ja selkeni sitten kirkkaana paistavan auringon edestä toistaakseen saman hetken kuluttua. Illaksi tuuli kuitenkin tyyntyi ja pyyhki mennessään enimmät pilvet pois.

Ensimmäisellä kuuntelupaikalla Mustaisnevan lähettyvillä oli kovin hiljaista. Jopa lähistön tuulivoimalat seisoivat vaiti, mutta ei kuulunut pöllöjäkään.

Palan matkaa edempänä, melkein Teuvan rajalla, kantautui kohta läheltä kiihkeästi puputtavan helmipöllön ääni. Retkeläiset kuuntelivat hiljaa, kun pupupupupupupupu toistui lähes tauotta.

Metsä kohosi ympärillä tummana ja vähitellen taivaalla tuikkivat tähdet ilmestyivät näkyville. Tässä paikassa oli oltu ennenkin - tuolla oli tuttu Orionin tähtikuvio. Tässä huhuili aiemmin huuhkaja.

Helmipöllön innostamana viereisestä metsästä kuului viirupöllön haukahdus, tosin vähän laiskanlaisena ja huolimaton kuuntelija olisi voinut kuitata sen unisen koiran äänenä. Se oli kuitenkin erilainen - siitä puuttui koiran innokas haukku, juoru jota jakaa eteenpäin muille kylän koirille.

Pienen ajomatkan päässä pysähdyttiin ja hiljennyttiin: kaukaa kuului pieni, mutta tuttu kirkas ääni - helmipöllö, ehkä kilometrin päässä. Sekään ei saanut vastausta, mutta ehkä se löytäisi kevään mittaan parin.

Suksenjärven Järvikämpän tulen ääressä syötyjen eväiden jälkeen jatkettiin vielä hetki. Karijoen puolella kuului helmipöllö, pienesti pienesti. Vuosi sitten näillä main kuului viirupöllön ääni.

Pöllökuuntelussa. Kuva: P. Peltoniemi.

Viiltävän kirkkaana mielessä kävi myös suru: toivottavasti pöllöt, suojellut linnut, pitäisivät pintansa ihmisen pirstoessa poliittisilla päätöksillä niiden elintilaa, vanhoja metsiä ja yhtenäisiä metsäalueita yhä kapeammiksi [1, 2]. Ihmisen, joka uskottelee pelastavansa maailman - ilmastonmuutoksen nimissä tuulivoimaloita rakentamalla. - P. P.


Viitteet

[1] BirdLife Suomi (2016). Lintudirektiivin liitteen I Suomessa säännöllisesti tavattavat lajit.
[2] Suomen linnuilla menee huonommin kuin Ruotsin linnuilla – BirdLife: Päättäjien syy. Kaleva 20.03.2016.

Päivitetty (täsmennetty) 27.03.2016.

Linturetkiä Suupohjassa ja lähiseuduilla

Kauhajoen kansalaisopiston kurssi Kevätlinnut tutuiksi retkeillen tutustuu 10.03.-21.05.2016 jälleen Suupohjan ja lähiseutujen lintupaikkoihin Suupohjan alueella ja Pohjanmaan rannikolla. Retket tehdään torstai-iltaisin, paitsi pöllöretki ja yölaulajaretki iltahämärissä ja rannikon lintujen kevätmuuttoretki varhain lauantaiaamuna. Retket vetää Ismo Nousiainen.

Mukaan pääsee yhä ilmoittautumalla (kurssin n:o 410207). Kevätlinturetkien kurssimaksu on 43 e. Lue lisää luontokerhon sivuilta!

Mitä pimeämpää, sitä kirkkaammin valo loistaa

Viime talven viimeisiä hiihtoretkiä Lauhan maastossa. Nuotion ääressä pidetyn evästauon jälkeen alkoi jo hämärtää. Olisi päästy paluumatkalle, mutta lähtöhetkellä suksensiteen kanssa tuli ongelmia. Lopulta saatiin se kiinni, mutta epävarmasti.

Spitaalijärvi. Kuva: P. Peltoniemi.

Otsalamppu oli tietenkin kotona, eihän paluun pitänyt olla näin myöhään. Mitä tehdä - hiihtää pitäisi, ylämäkeä, kaikilla jo väsy ja varusteita vietävänä?

Lapsille ohjeet hiihtää pieni pala parkkipaikalle ja odottaa siellä. He osaisivat kyllä, eikä sivullisia pitäisi enää olla liikkeellä. Minulla paljon orvompi olo keskellä pimenevää iltaa - ei reitti niin tuttu ollut.

Mutta ei auta - sukset ladulle ja paluumatkalle. Tiedän, että latu vie perille, kunhan keskityn kulkuun, enkä käänny siltä pois.

Spitaalijärven eteläpäässä puhelin soi. Kuka siellä nyt on, tähän aikaan illasta? Numerokin on vieras, mutta vastaan silti. "Me ollaan nyt täällä." Nyt jo, ajattelen, enhän ole päässyt vielä alkua pidemmälle. "Odottakaa siellä, minulla menee vielä ainakin viisitoista minuuttia."

Sumu. Kuva: P. Peltoniemi.

Keskity olennaiseen, sanon ja näen edessäni latua vain muutaman metrin. Sitten vielä vähemmän hämärän tihetessä, ehkä kaksi metriä, ja kun sumu alkaa nousta, en sitäkään...

Mutta tiedän, että latu on siinä, tunnen sen ja tiedän, että sitä seuraamalla pääsen tavoitteeseen: perille. Väsyttäisikin, mutta en pysähdy, hiljennän vain hiukan. Koko ajan silti etenen. Lapset odottavat ja kotona odotetaan. Hikikin on. Latu nousee, tunnen sen, voisi olla helpompi kävellä, mutta hiihdän. Pimeässä en saisi millään suksia takaisin jalkaan.

Otava. Kuva: P. Peltoniemi.

Tiedän, että reitti on tässä. Etenen sitä. Se vie perille, vaikka en näe kuin palan kerrallaan. Mutta en näe myöskään mitään epäoleellista. Keskity oleelliseen, keskity siihen, mitä tavoittelet, ajattelen. Saat sen. Kun pääset perille, huomaat, että jaksoit, sinusta oli siihen, pystyit ja kestit.

Sitä paitsi hämärässä ei ole pimeää, ei edes sumun noustessa. On vain erilaista. Kaikkea ei näe, osan tuntee, mutta siihenkin kannattaa luottaa. Tiedän, näen, tunnen - osaan, kestän, pystyn. Ja vahvistun. Pääsen päämäärään.

Lähellä vuoren lakea autonvalot leikkaavat maisemaa. Joku tulee ja kyyristyn vaistomaisesti puun taakse. Yritän soittaa, mutta puhelin vaikenee: akku on loppu taskulamppuna toimimisesta. Sekin vielä.

Onneksi auto ajaa ohi minua huomaamatta ja pääsen parkissa odottavan luo. Varusteet sisään ja moottori käyntiin. Ensimmäinen startti lupaa huonoa - missä puhelimen laturikaan on? Lasitkaan eivät ole laukussa, mutta olkoot missä tahansa, näen kyllä!

Tuulilasi vetää huuruun, mutta pari kilometriä menee äkkiä, eikä muita kulkijoita näy. Parkkipaikalla valot tarttuvat lasten ulkovaatteiden heijastimiin ja ajan sinne autoa sammuttamatta. Pakataan varusteet, etsitään laturi ja lasit. Kaikki kyytiin, ovet kiinni ja kotimatkalle.

Sumun läpi jäätikköistä ja pimeää tietä edetessä retkeläiset hiljenevät. Ehkä heilläkin oli jännittävää ja nyt väsy saa vallan. Kaikki on kuitenkin hyvin, yhdessä jotain koettu ja ehkä elämästäkin opittu, minä ainakin.

Yksi suurimmista opastähdistöistä. Kuva: P. Peltoniemi.

Viikon päästä näen sen, minkä tiesin. Opasmerkit ovat taivaalla, mitä pimeämpi tulee, sitä kirkkaampina ne loistavat. - P. P.

Kainastonjokivarren hanhi- ja joutsenpelloilla

Kevätlinturetket suuntasivat Kauhajoen Kainastonjoen varteen kahtena maalis-huhtikuisena iltana. Maaliskuun lopussa kevät näytti olevan aikaisessa, mutta huhtikuulla viilenevä sää hidasti lintujen kevätmuuttoa ja pidensi sesonkia.

 Kainaston viljelylakeutta Hangaskylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Kainaston viljelylakeus on maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Se sijaitsee Kainaston ja Hangaskylän alueilla, kantatie 67:n molemmin puolin. Alueen läpi virtaa Kainastonjoki, joka on Kyrönjoen latvahaara ja saa alkunsa laajoilta ojitetuilta suo- ja metsäalueilta. [1, 2] Viljelylakeuden keskellä kasvavat yksittäiset puut ja pienet metsäsaarekkeet tuovat maisemaan hauskan säväyksen.

Kainastonjokilaakso on alavaa ja avaraa pohjalaismaisemaa, erityisesti Hangaskylän puolella. Joen uoma on kapea, minkä vuoksi joki on tulvaherkkä, vaikka se virtaakin osin syvällä. Ranta-alueiden peltojen kuivatusta ja viljelykelpoisuutta on yritetty parantaa jokea perkaamalla, viimeksi pari kolme vuotta sitten. [1]
 

 Joutsenia Kainastonjoella Hangaskylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Jokirannan viljelysmaat ovat tulvien ansiosta reheviä. Tulvat ja märät pellot houkuttelevat alueelle runsaasti myös vesilintuja, muun muassa hanhia, joutsenia, lokkeja ja kurkia. [1] Jokivarsi on niille tärkeää ruokailu- ja lepäilyaluetta muuttomatkoilla.


Tänä keväänä vettä ja tulvia on ollut vähemmän kuin monena aikaisempana vuonna ja joki on pysynyt pääosin uomassaan. Hanhi- ja joutsenpelloilla on kuitenkin riittänyt katseltavaa, jo lähes kuukauden ajan.

Hanhien, pääasiassa metsähanhien (Anser fabalis), määrä kasvoi maaliskuulta huhtikuulle mennessä. Hangaskylän lakeudella niitä oli retki-iltoina ainakin puolitoistatuhatta ja Kainaston puolella lisää.

Metsähanhi on uhanalainen ja sen pesimäkanta on taantunut viime aikoina niin, että maa- ja metsätalousministeriö kielsi viime kesänä sen metsästyksen koko maassa vuoden ajaksi. Tavoitteena on saada Suomen pesimäkanta ja Suomen kautta muuttava Luoteis- ja Koillis-Euroopan kanta elpymään. [3]

Joutseniakin (Cygnus cygnus) oli näyttävä määrä: arviolta lähemmäs 300. Kovin lähelle lintuja retkellä ei päässyt, joten kiikari tai kaukoputki tulivat tarpeeseen. Ruokailualueelle ja alueelta pois yöpymään lensi hanhia ja joutsenia jatkuvasti, muutama yksilö hienosti vähän lähempääkin.

Iltalento. Kuva: P. Peltoniemi.

Töyhtöhyyppiä lenteli pelloilla melkoisesti pikkuparvina ja pareina. Kaukaa nähtiin pari tuulihaukkaa, teeriä ja muutamia sinisorsia sekä muuttoaan aloittelevia kurkia. Joukkoon mahtui myös tavallisempia lintuja, kuten kiuruja, naakkoja ja variksia.

Kainastonjokivarressa viihtyy paljon muitakin lintuja: siellä tavataan muun muassa ruisrääkkää, sinisuohaukkaa sekä sarvi- ja suopöllöä. Paitsi arvokas lintualue, alue on tärkeä elinympäristö muillekin eläimille [1]. Lähialueilta on tehty hiljattain myös suurpetohavaintoja, sudesta.

Auringonlasku kulttuurimaisemassa. Kuva: P. Peltoniemi.

Kainaston viljelylakeuden läheisyydessä, vain noin 6 km koilliseen, sijaitsee Viiatin aarniometsä. Mikä on sen ja Kainaston kulttuurimaiseman kohtalo lähitulevaisuudessa Kurikan ja Teuvan valtuustojen tuulivoimasta tekemien kaavapäätösten seurauksena - Kauhajoen katsoessa sivusta? Luulisi, että tällaista, maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa olisi kannattanut puolustaa. - P. P.


Viitteet

[1] Kuoppala, Asunmaa & Purola (2013). Maaseudun kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet. Ehdotukset Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi 2013. Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto & Keski-Pohjanmaan liitto. Saatavilla: http://www.maaseutumaisemat.fi/wp-content/uploads/2011/09/EPO-raportti-valtakunnalliset.pdf
[2] Ympäristöministeriö (1992). Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 66/1992. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/29087
[3] Maa- ja metsätalousministeriö (2014). Metsähanhen metsästys kielletään tulevana metsästysvuonna. 25.06.2014. Saatavilla: http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/140625_metsahanhiasetus.html

Julkaistu 15.04.2015. 

Linturetkiä Suupohjassa ja lähiseuduilla

Kauhajoen kansalaisopiston kurssi Kevätlinnut tutuiksi retkeillen tutustuu 12.03.-23.05.2015 Suupohjan ja lähiseutujen mielenkiintoisiin lintupaikkoihin, muun muassa Teuvalla, Karijoella, Kauhajoella ja Pohjanmaan rannikolla. Retket tehdään torstai-iltaisin tai lauantaiaamuisin, pöllöretki ja yölaulajaretki tehdään iltahämärissä. Retket vetää Ismo Nousiainen.

Mukaan pääsee ilmoittautumalla (kurssin n:o 410215). Kevätlinturetkien kurssimaksu on 38 e. Lue lisää luontokerhon sivuilta!

Pöllöretket tarjoavat elämyksiä

Pimeässä metsässä on tunnelmaa. Tunnelma tihenee entisestään, jos kevään aistinut pöllö innostuu huhuilemaan. Alkukevään pöllö-öissä on todellista taikaa.

Maaliskuun puoliväli on parasta pöllöretkiaikaa. Tänä vuonna pöllöjä on ollut äänessä varsin niukasti. Hyvänä yönä voi kuitenkin kuulla useita eri pöllöjä. Toisaalta pöllöt voivat olla hiljaa hyvälläkin kelillä, joten pöllöretket ovat yllätyksiä täynnä. Hyvät eväät varmistavat onnistuneen yöretken.

Viirupöllö. Kuva: P. Peltoniemi.

Suupohjan lintutieteellinen yhdistys järjestää kaikille avoimen pöllöretken lauantaina 14.03.2015 klo 19.00 alkaen, paluu noin klo 22. Lähtö on Kauhajoen Citymarketin parkkipaikalta (os. Savikyläntie 15). Retkellä on säävaraus.

Mukaan nuotiolle sopivat eväät ja lämmintä vaatetta, sillä pöllöjä kuulostellessa voi tulla kylmä. Lisätietoja löytyy yhdistyksen sivuilta. - Tervetuloa pöllöjä kuuntelemaan!

Nousu Käräjävuorelle

Maaliskuun puolivälin iltapäivä oli jo pitkällä, kun päätimme suunnata Käräjävuorelle. Talvella ei juuri lunta ollut - moni patikkaretki on tehty talven mittaan paljon keväisemmässä maisemassa - mutta nyt maata kuorrutti valkoinen kerros.

Käräjävuorelle vievän metsätien varressa oli auto parkissa. Vuoren suuntaan johti joukko kengänjälkiä ja yhdet koirankin jäljet. Emme olleet yksin, mutta luonnon rauha oli silti lähes rikkomaton.

Vuorelle noustessa kuusten ja mäntyjen seassa pilkotti hauskoja aukkoja: kuin pieniä järviä vuoren laella ja teki mieli mennä kokeilemaan, oliko lumen alla jäätä - ja ennen kaikkea kestäisikö se. Vähälumisen talven jälkeen pienikin määrä lunta ja jäätä oli näköjään tervetullutta vaihtelua.

Lumisten aukkojen rinnalla puiden juurella oli jäkälän peittämiä alueita kuin kumpuilevia pienoismetsiä. Ne virkistivät kummasti mieltä, pelkällä olemassaolollaan.

Lähellä vuoren lakea polun poikki meni kiireiset oravanjäljet. Ei yhdet, vaan ainakin kahdet tai kolmet - tai ehkä yksi ja sama orava oli kulkenut reittiä useamman kerran ja kurkisteli nyt jossain lähipuussa.

Käräjälaavu vuoren laella.

Vuoren laelle päästessä aurinko painui mailleen. Edelliset patikojat kokoilivat laavulla kamppeitaan ja alkoivat laskeutua alaspäin. Lyhyiden tervehdysten jälkeen he katosivat puiden taakse.

Oli meidän vuoromme istuskella ja katsella.  Ilmassa oli selvästi kevättä. Seuraavalla kerralla tulisimme eväiden kera. - P. P.