Kevätretkellä Jyllinkoskella

Vuosien mittaan on tullut tehtyä monta pikku retkeä Kyrönjoessa sijaitsevalle Jyllinkoskelle, onhan se yksi Kurikan kauneimmista luontokohteista ja aika erikoinen Etelä-Pohjanmaan mittakaavassakin.

Lusankylän ja Jyllintaipaleen välisen sillan remontin takia alueelle poikkeaminen jäi kuitenkin parina vuonna vähemmälle. Tänä vuonna päätettiin lähteä kevätretkelle hyvissä ajoin. Kotimetsässä kevätkukat eivät toukokuun alkupuolella oikein vielä kukkineet, mutta jospa Jyllinkosken maastossa kevät olisi pidemmällä?

Jyllinkoski on metsätyypiltään lehtometsää. Lehtojen kasveja ovat käenkaali eli ketunleipä, oravanmarja, saniaiset ja näsiä sekä kuusi, koivu, leppä ja tuomi [1, 2].

Lehtomaisilla kankailla kasvaa käenkaalen lisäksi mustikkaa, nuokkuhelmikkää ja kerrossammalta sekä kuusia, koivuja, haapoja ja leppiä [1, 2].

Jyllinkosken lehtometsäalue on yksi osa  Pitkämönluoman Natura 2000 -aluetta. Se on pinta-alaltaan yhteensä 24 hehtaarin suuruinen. [3]

Kaksi muuta osaa Pitkämönluoman Natura-alueesta muodostavat noin 3 kilometriä pitkä Jalasjoen suvantokanjoni ja Jalasjoen itäpuolisella rinteellä sijaitseva luonnonsuojelualue [3, 4]. Itse Jalasjoki yhtyy Kyrönjokeen noin kilometri Jyllinkoskesta alajuoksulle eli Kurikan keskustaan päin.
 
Jyllinkosken suojeltu lehtometsäalue sijaitsee joen itä- ja eteläpuolella. Alueen pohjoisosissa siihen kuuluu osa Hirvelänsaaresta.

Joen länsipuolella kulkeva luontopolku portaineen ja näköalatasanteineen ei siis varsinaisesti ole Natura-aluetta, vaikka muodostaakin yhdessä sen kanssa sopusointuisen kokonaisuuden.

Kieloja. Kuva: P. Peltoniemi.

Toukokuun puolivälissä luonto viheriöi Jyllinkoskellakin. Metsäkurjenpolven lehdet olivat jo nousseet ja kielo oli puskenut vartensa ruskeasta maasta.

Kevätkukat eivät kuitenkaan olleet vielä ehtineet aloittaa kukintaansa. Ne ehtisivät kyllä, koska lehtipuissa ei vielä ollut lehtiä varjostamassa.

Hiukan ylempänä luontopolun varrelta löytyivät kevään ensimmäiset kukat: käenkaali eli ketunleipä loisti valkoisena. Metsämansikkakin kukkisi pian.

Metsäkasvien kukkien valkoinen väri ei ole sattumaa, vaan käytännön sanelemaa: pölyttäjähyönteiset löytävät valkoiset kukat hämärässä helpommin.

Tuomi. Kuva: P. Peltoniemi.

Myös tuomi kukki valkoisena alueen pohjoisosan rakennusten vieressä ja teki maisemasta varsin viehättävän näköisen ja tuoksuisen. Lämpimien ilmojen vauhdittamana kevätkukkien aika olisi aivan pian. Ehkä ehtisimme vielä erikseen kevätkukkaretkelle, se olisi kiinni lähipäivien säästä. - P. P.


Viitteet

[1] Metsäyhdistys (2016).  Mikä metsätyyppi? Saatavilla: http://frantic.s3.amazonaws.com/smy/2014/10/Mets%C3%A4tyypit.pdf
[2] Metla & Evtek (2016). Metsätyypit - opas kasvupaikkojen luokitteluun. Saatavilla: http://www.metla.fi/metinfo/kasvupaikkatyypit/metsatyypit.swf
[3] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29
[4] Tyllilä, Pekka (2003/2011). Kyrönjoen reittiselotus. Saatavilla: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12844832/Myllykyl%C3%A4/Kyronjoki-reittiselostus-03.pdf

Päivitetty 16.07.2016. 

Kevättä Jalasjoella

Huhtikuun viipyilevä sää on antanut vähän lisää aikaa kevään tarkkailuun. Kuun alkupuolella lunta oli hädin tuskin maassa ja Jalasjoen poukama oli jo hyvän matkaa jäätön.

Jalasjoki on 58 kilometriä pitkä. Se alkaa Jalasjärven eteläpuolelta, Hirvijärven jälkeen, Mustajoen ja Leväjoen yhtyessä Jalasjoeksi. Jalasjärven keskustan ohitettuaan joki virtaa samannimisen järven halki ja jatkaa matkaansa kunnon kokoisena Kurikan puolella 3-tietä myötäillen, kunnes kaartaa jyrkästi lounaaseen ja itään kohti Myllykylää. Kurikassa se yhtyy Pitkämön tekoaltaan jälkeen Kauhajoen kanssa Kyrönjokeen [1].

Myllykylän kohdalla joessa on poukama, juuri ennen Myllykylän patoa. Ennen sen rakentamista Jalasjoki oli Suomen pisimpiin lukeutuva koski juuri Myllykylän kohdalla [2].

Joutsenet. Kuva: P. Peltoniemi.

Suojaisa poukama houkuttelee myös lintuja, erityisesti keväisin. Alkukuun auringonpaisteinen aamu oli tuonut paikalle joutsenia, tällä kertaa yhden laulujoutsenparin (Cygnus cygnus). Linnut ruokailivat kaikessa rauhassa. Ehkäpä ne ja paikalla nähdyt kolme muuta paria olivat samoja, jotka lähtivät toissa syksynä Luovasta muuttomatkalleen... [3].

 Jalasjoen poukama Myllykylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Viikkoa myöhemmin maa oli valkoisena edellispäivän lumisateen ansiosta. Jään reuna oli vetäytynyt lähes maalle ja avovesi maalasi maiseman itseensä. Rannan tuntumassa uiskenteli sinisorsia (Anas platyrhynchos), ensin kaksi, sitten toisetkin kaksi, kevätpukuineen täydellisessä sopusoinnussa ympäristön värien kanssa.

 Sinisorsat. Kuva: P. Peltoniemi.

Varovainen kävely joen keskelle kunnostettavalle Myllysaarelle kannatti. Lähes jalkojen juuresta rantakivikon suojasta lähti yhtäkkiä lentoon telkkä (Bucephala clangula).

Telkkä. Kuva: P. Peltoniemi.

Sen siipien viuhina säikäytti pahanpäiväisesti, mutta lintu oli varmasti yhtä yllättynyt itsekin. Onneksi se kuitenkin totesi, ettei pelättävää ollut, lensi edemmäksi ja haki hetken kuluttua paikalle kaverinsa. Kevättä ilmassa ja vedessä. - P. P.

Viitteet

[1] Wikipedia (2015). Kyrönjoen vesistöalue. Saatavilla: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyr%C3%B6njoen_vesist%C3%B6alue

[2] Peltoniemi (2011). Myllykylän luontoa ja historiaa. Saatavilla: http://myllykyla.blogspot.fi/2011/06/myllykylan-luontoa-ja-historiaa.html

[3] Peltoniemi (2015). Joutsenia bongaamassa Luovassa: Saatavilla: http://karajavuori.blogspot.fi/2015/01/joutsenia-bongaamassa-luovassa.html

Lepakoiden lentoa Myllykylässä

Itsenäisyyspäivän kuutamoa katsellessa ajatukset palasivat kevään ja kesän öihin. Silloin tuli tarkkailtua lepakoita useammankin kerran.

Lepakkoselvityksen mukaan Käräjävuoren ja Pihamäen kallioalueilla voi olla lepakoille soveltuvia talvehtimispaikkoja [1]. Vuosien mittaan lepakoita on myös näkynyt iltahämärissä, joten asia alkoi kiinnostaa laajemminkin.

Lepakoiden tarkkailulle sopivin sää on tyyni ja lämmin, poutainen yö. Toukokuun lämpöjaksolla lepakoista saatiinkin useampia näköhavaintoja. Jos näkemäänsä ei ajattele sen pitemmälle, hämärässä räpistelevä otus tulee helposti kuitattua säikähtäneeksi pikkulinnuksi.

Kesäkuun kylmyys katkaisi havainnot. Se ei ollut mikään ihme, sillä kesä oli todella huono myös pikkulinnuille. Lepakothan ovat niiden tapaan hyönteissyöjiä, joten kovalla tuulella, sateella tai kylmällä ilmalla ne eivät paljoakaan lennä [2].

Lopulta kesän lämmön koittaessa detektori eli lepakkotutka vahvisti epäilyt todeksi: kyse oli ainakin pohjanlepakosta (Eptesicus nilssonii). Se on Suomen yleisin ja maailman pohjoisin lepakkolaji [3]. Muitakin lepakkolajeja Kurikassa saattaa kyllä esiintyä [4].

Kesän havainnot tukivat aiempia. Luontokerho pääsi ensimmäiselle lepakkoretkelleen kolme vuotta sitten kansainvälisenä lepakkovuonna, kun lepakkobongaus 2011 laajeni maanlaajuiseksi tapahtumaksi.

Myllykylässä saatiin silloin detektoriin ääniä Jalasjoen ylittävällä sillalla. Saalistuslennolla olleiden pohjanlepakoiden asuinpaikasta ei kuitenkaan tullut selkoa, sillä oli jo myöhä heinäkuun lopun yö ja hämärä tihentynyt pimeydeksi. Yksi mahdollinen on kylätalo, mutta lähistöllä sijaitsee monta muutakin lepakoille sopivaa lämmintä, tiilikattoista tai -seinäistä rakennusta. [5]

Lisääntymisyhdyskunnissa lepakot elävät vain pari kolme kuukautta touko-kesäkuulta heinä-elokuulle. Yksittäiset lepakot voivat majailla myös esimerkiksi puiden koloissa tai pöntöissä. [2] Seuraavana kesänä 2012 lepakkojen syysmuutto alkoi koleiden säiden vuoksi jo heinäkuun lopussa metsien suojiin.

Kaikki Suomessa tavattavat 13 lepakkolajia ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja ja ne kuuluvat myös EU:n luontodirektiivin lajilistaan. Niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen, kuten päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on siten kielletty. [6, 7, 8] Suomi on myös liittynyt Euroopan lepakonsuojelusopimukseen, joka koskee lepakoiden ruokailualueiden ja siirtymä- ja muuttoreittien säästämistä [9].

Talveksi lepakot muuttavat talvehtimispaikkoihinsa, joita ovat luolat, kaivokset, maakellarit ja kallionraot. Käräjävuorenkin lepakot viettävät kylmät kuukaudet siis horroksessa. Toivottavasti niitä saa tarkkailla taas tulevana kesänä, sillä ne voivat elää kymmeniä vuosia ja käyttävät samoja suojapaikkoja ja saalistusalueita - jos niissä ei tapahdu merkittäviä muutoksia. [2] - P. P.


Viitteet

[1] Pöyry (2011). Lepakkoselvitys.
[2] Kosonen, Emma (2011). Lepakot rakennuksissa. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys.
[3] Suomen lepakkolajit (2014). Suomen lepakkotieteellinen yhdistys.
[4] Lepakkokysely (2007). Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjanmaan piiri.
[5] Peltoniemi, P. (2012). Luontokerho lepakkobongauksessa. Hippiäinen 41.
[6] Luonnonsuojelulaki 38 ja 49 §.
[7] EU:n luontodirektiivin 92/43/EEC:n liite IV.
[8] Slty (2011). Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille.
[9] EUROBATS, Euroopan lepakoidensuojelusopimus.

Käräjävuorelta Pitkämönluoman kanjoniin

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaa Kurikkaa pohjoisesta valtatie 3:a tai kantatie 67:ää lähestyvälle aukeaa Kyrönjoen rannoilla kumpuileva peltomaisema.

- Maakunnan kauneinta pohjalaismaisemaa, kuten eräs kunnianarvoisa, jo eläkkeellä oleva seinäjokelaisopettaja kerran totesi.

Kurikan maasto on kuitenkin muutakin kuin perinnemaisemaa, lakeutta ja peltoa. Aivan lähellä sijaitsee Käräjävuoren alue sekä Etelä-Pohjanmaalle poikkeuksellinen, pinta-alaltaan 24 hehtaarin suuruinen Pitkämönluoman Natura 2000 -alue [1].

Käräjävuoren eteläpään kuivaa kangasta.

Käräjävuoren metsä on metsätyypiltään vuoren laella kuivaa ja kuivahkoa kangasta kanervineen, jäkälineen ja puolukkoineen sekä mäntyineen ja katajineen [2]. Joukkoon mahtuu myös joitain kuusia ja maisemaa elävöittäviä keloja.

Käräjävuoren pohjoispään puustoa.

Vuorelta alaspäin tultaessa metsätyyppi muuttuu tuoreeksi kankaaksi, jossa kasvaa niin mustikoita, metsätähtiä kuin vanamoitakin [2]. Takavuosien hakkuut vuoren länsipuolella tosin kuivattivat maastoa ja mustikkapaikkoja melkoisesti.

Vielä alempana maasto saa paikoin jo lehtomaisen kankaan piirteitä: siellä kasvaa muun muassa oravanmarjaa, käenkaalta ja kerrossammalta, kuusta, koivua, haapaa ja leppää [2].

Lehtomaisuus ei ole sinänsä ihme, vaan maiseman muuttuminen. Vain vähän yli kilometrin päässä Käräjävuorelta länteen alkaa Pitkämönluoman lehto- ja kanjonialue.

Pitkämönluoma kulkee rehevässä, jyrkkärinteisessä kanjonissa, jonka rinnelehdot ovat puroineen ja noroineen tiheän kasvillisuuden peitossa [1, 3]. Paikoin se tuo mieleen lähes viidakon maapuiden runkoja koristavine sammaleineen [4].

Lehtipuuvaltaisen puuston yleisin puulaji on rauduskoivu, mutta alueella kasvaa myös haapaa, harmaaleppää, raitaa ja tuomea. Lisäksi siellä esiintyy sekapuina jonkin verran kuusia ja mäntyjä. Paikoin läpitunkemattomassa pensaskerroksessa kasvaa lehtokuusamia, tuomia ja herukkapensaita. Alueella esiintyy myös alueellisesti uhanalaista kevätlinnunsilmää. [1]

Pitkämön voimalaitoksen alakanava yhtyy Pitkämönluomaan.

Melojillekin mielenkiintoinen reitti Jalasjoessa mutkittelee suvantokanjonissa noin 3 kilometrin matkan, ennen kuin se yhtyy Kyrönjoen uomaan [5]. Kanjoni on yksi kolmesta osasta, jotka muodostavat yhdessä Pitkämönluoman Natura 2000 -alueen. Toisen osan muodostavat luonnonsuojelualue Jalasjoen itäpuolen rinteellä ja kolmannen Jyllinkosken lehtometsäalue runsas kilometri Kyrönjoen yläjuoksulle päin. [4]

Pitkämönluoman kanjoni sekä Jalas- ja Kyrönjoen mutkitteleva reitti Myllykylästä ja Mietaankylästä kirkolle on tosi helmi ja harvinaisuus [6]. Kaikki tämä vaihteleva maisema ja luonnon monimuotoisuus löytyy vain noin parin kilometrin säteellä Käräjävuoresta. - P. P.


Viitteet

[1] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29
[2] Metsän oppimispolku (2014). Metsätyypit - opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäntutkimuslaitos ja EVTEK-ammattikorkeakoulu. Saatavilla: http://www.metla.fi/metinfo/kasvupaikkatyypit/metsatyypit.swf
[3] Mäki-Hakola, Pertti (2012). Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäohjelma 2012-2015. Metsäkeskus Etelä- ja Keski-Pohjanmaa. Seinäjoki. Saatavilla: http://www.metsakeskus.fi/documents/10156/28763/mk_ekp_alueellinen_metsaohjelma_web.pdf?version=1.0
[4] Nousiainen, Ismo (2013). Jokitörmiä ja vesistörakentamista. Saatavilla: http://taikapolku.blogspot.fi/2013/09/jokitormia-ja-vesistorakentamista.html
[5] Tyllilä, Pekka (2003/2011). Kyrönjoen reittiselotus. Saatavilla: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12844832/Myllykyl%C3%A4/Kyronjoki-reittiselostus-03.pdf
[6] Tuomisto, Jouko (2013). Kyrönjoki-kirjaa selatessa. Teoksessa: Samuli Paulaharjun Säätiön vuosikirja 2013 - Kuhinaa Kyrönjoessa ja joen rantamilla. Samuli Paulaharjun Säätiö. Saatavilla: http://www.paulaharju.fi/datafiles/userfiles/pdf/SPS_vuosikirja2013_web.pdf

Päivitetty (viiteitä) 23.02.2015.