Kevätretkellä Jyllinkoskella

Vuosien mittaan on tullut tehtyä monta pikku retkeä Kyrönjoessa sijaitsevalle Jyllinkoskelle, onhan se yksi Kurikan kauneimmista luontokohteista ja aika erikoinen Etelä-Pohjanmaan mittakaavassakin.

Lusankylän ja Jyllintaipaleen välisen sillan remontin takia alueelle poikkeaminen jäi kuitenkin parina vuonna vähemmälle. Tänä vuonna päätettiin lähteä kevätretkelle hyvissä ajoin. Kotimetsässä kevätkukat eivät toukokuun alkupuolella oikein vielä kukkineet, mutta jospa Jyllinkosken maastossa kevät olisi pidemmällä?

Jyllinkoski on metsätyypiltään lehtometsää. Lehtojen kasveja ovat käenkaali eli ketunleipä, oravanmarja, saniaiset ja näsiä sekä kuusi, koivu, leppä ja tuomi [1, 2].

Lehtomaisilla kankailla kasvaa käenkaalen lisäksi mustikkaa, nuokkuhelmikkää ja kerrossammalta sekä kuusia, koivuja, haapoja ja leppiä [1, 2].

Jyllinkosken lehtometsäalue on yksi osa  Pitkämönluoman Natura 2000 -aluetta. Se on pinta-alaltaan yhteensä 24 hehtaarin suuruinen. [3]

Kaksi muuta osaa Pitkämönluoman Natura-alueesta muodostavat noin 3 kilometriä pitkä Jalasjoen suvantokanjoni ja Jalasjoen itäpuolisella rinteellä sijaitseva luonnonsuojelualue [3, 4]. Itse Jalasjoki yhtyy Kyrönjokeen noin kilometri Jyllinkoskesta alajuoksulle eli Kurikan keskustaan päin.
 
Jyllinkosken suojeltu lehtometsäalue sijaitsee joen itä- ja eteläpuolella. Alueen pohjoisosissa siihen kuuluu osa Hirvelänsaaresta.

Joen länsipuolella kulkeva luontopolku portaineen ja näköalatasanteineen ei siis varsinaisesti ole Natura-aluetta, vaikka muodostaakin yhdessä sen kanssa sopusointuisen kokonaisuuden.

Kieloja. Kuva: P. Peltoniemi.

Toukokuun puolivälissä luonto viheriöi Jyllinkoskellakin. Metsäkurjenpolven lehdet olivat jo nousseet ja kielo oli puskenut vartensa ruskeasta maasta.

Kevätkukat eivät kuitenkaan olleet vielä ehtineet aloittaa kukintaansa. Ne ehtisivät kyllä, koska lehtipuissa ei vielä ollut lehtiä varjostamassa.

Hiukan ylempänä luontopolun varrelta löytyivät kevään ensimmäiset kukat: käenkaali eli ketunleipä loisti valkoisena. Metsämansikkakin kukkisi pian.

Metsäkasvien kukkien valkoinen väri ei ole sattumaa, vaan käytännön sanelemaa: pölyttäjähyönteiset löytävät valkoiset kukat hämärässä helpommin.

Tuomi. Kuva: P. Peltoniemi.

Myös tuomi kukki valkoisena alueen pohjoisosan rakennusten vieressä ja teki maisemasta varsin viehättävän näköisen ja tuoksuisen. Lämpimien ilmojen vauhdittamana kevätkukkien aika olisi aivan pian. Ehkä ehtisimme vielä erikseen kevätkukkaretkelle, se olisi kiinni lähipäivien säästä. - P. P.


Viitteet

[1] Metsäyhdistys (2016).  Mikä metsätyyppi? Saatavilla: http://frantic.s3.amazonaws.com/smy/2014/10/Mets%C3%A4tyypit.pdf
[2] Metla & Evtek (2016). Metsätyypit - opas kasvupaikkojen luokitteluun. Saatavilla: http://www.metla.fi/metinfo/kasvupaikkatyypit/metsatyypit.swf
[3] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29
[4] Tyllilä, Pekka (2003/2011). Kyrönjoen reittiselotus. Saatavilla: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12844832/Myllykyl%C3%A4/Kyronjoki-reittiselostus-03.pdf

Päivitetty 16.07.2016. 

Pyöräsuunnistusta Kurikan kevätmaisemissa

Loukajanvuoren perinnemaisemaa Luovan kylässä. Kuva: P. Peltoniemi.

Pyöräsuunnistukseen sovittu retkipäivä valkeni lupaavana. Varusteet oli katsottu kuntoon jo edellispäivänä ja matkaan päästiin eväsreppujen pakkaamisen jälkeen.

Reitti suuntautui Kurikan keskustasta Jyllinkoskelle, sieltä Pitkämön tekoaltaan pohjoispään ohi Myllykylän maisematietä pitkin 3-tielle ja Luovan kylän sekä lähikylien peltomaisemien kautta takaisin keskustaan.

Jyllinkosken pato. Kuva: P. Peltoniemi.

Luvassa oli siis pyörätietä sekä hiekka- ja pikiteitä, poljettavaa kaikkineen noin 30 kilometriä. Tottumatonta hiukan hirvitti etukäteen, mutta into oli kuitenkin kova ja sää mitä mainioin: aurinko paistoi keväisesti ja tuulta oli vain hiukan.

Matkaan lähdettiin maltillista tahtia. Jyllinkosken lehtometsäalueen maisemissa oli sopiva pitää vähän taukoa. Alue on kaunis ja erityinen, osa Pitkämönluoman Natura 2000 -aluetta [1].

Ensin katsastettiin kalastuspaikan ranta: tuttu paikka vuosien takaa luontokerhon onkiretkiltä ja yhdessä lintuyhdistyksen ja ITM:n kanssa pitämistä linnunpönttöjen ripustustalkoista. Talkoiden jälkeen luontokerho on tehnyt lehtometsäalueelle myös monet linturetket ja pitänyt luontorasteja muillekin [2].

Evästauko. Kuva: P. Peltoniemi.

Eväitä päätettiin syödä näköalapaikalla Jyllinkosken kuohuja ihaillen. Koski on joka vuosi ja vuodenaika eri näköinen, ilman syys- ja kevättulviakin [3].

Tauon jälkeen matka jatkui leppoisasti, vaikka "mummiskalla" vaihdepyörää vastaan ajaminen välillä tuntuikin jaloissa. Juniori meni toisinaan jo kaukana, mutta jalkojen oikominen isoimmat ylämäet pyörää taluttamalla sekä rasteille pysähtyminen teki hyvää: tällaisen retken voisi tehdä toistekin. - P. P.

Rastilipun leimaus. Kuva: P. Peltoniemi.

Viitteet

[1] Ympäristö.fi (2013). Pitkämönluoma. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Pitkamonluoma%284937%29

[2] Peltoniemi, P. (2014). Pönttöjä Jyllinkosken lehtomaaston linnuille. Hippiäinen 41: 76-78.

[3] Peltoniemi, P. (2012). Tulvan tuomaa. Saatavilla: http://www.valmiixi.fi/2012/10/tulvan-tuomaa.html

Vaellusta vesillä

Ohimenneiden yöpakkasten jälkeen syksyn sää on suosinut retkeilyä jälleen tavanomaista lämpimämpänä. Syyslomalla suunnattiin auton keula kohti melontaretkeä.

Iso Liesjärvi. Kuva: P. Peltoniemi.

Aloittelijoille sopiva järvenselkä löytyi Isolta Liesjärveltä, Alavudelta, ja opastajaksi VesiVaeltajat kajakkeineen. Opastetulle retkelle osui kevyttuulinen, aurinkoinen päivä.

Kajakin käyttöopastusta. Kuva: P. Peltoniemi.

Lähtöpaikka oli uimarannalla, kesäisin hiekkapohjainen loiva ranta on suosittu uintipaikka. Auton sai parkkiin aivan ääreen ja varusteiden siirto sujui nopeasti.

Edellisestä melontakerrasta on vierähtänyt vuosi jos toinenkin, joten aluksi tutustuttiin kajakkeihin ja saatiin neuvoja niiden käyttämisestä ja hallinnasta.

Melomaan oli hyvä lähteä ihan peruskajakilla. VesiVaeltajien perusmalleina on Rainbow Oasis -kajakkeja, jotka ovat helppokäyttöisiä ja oikein sopivia päiväretkeilyyn. Jalkatuet riittävät vähintään 140 cm pitkien lapsienkin jaloille ja pakkausluukkuihin saa tavarat roiskeilta suojaan.

Vesille mieli. Kuva: P. Peltoniemi.

Eväsreppujen siirron, pelastusliivien ja aukkopeitteiden pukemisen jälkeen neuvoja päästiin kokeilemaan käytännössä. Pieni sivutuuli painoi järven selälle, mutta rannan tuntumassa oli tyventä ja kevyempi meloa, kun suuntaa ei tarvinnut koko ajan korjailla.

Melontaretkeläiset. Kuva: P. Peltoniemi.

Kajakit tuntuivat tukevilta ja vakailta, pienempäänkin käteen. Alun hakemisen jälkeen ohjaaminen ja jarruttaminenkin alkoivat sujua. Äkkiseltään melominen tuntui kuitenkin hartioissa ja käsissä - harjoittelun puutetta.

Koko järven kierros olisi tehnyt noin 8 kilometrin lenkin, joten niin pitkälle ei ensikertaisina lähdetty. Keskelle järven selkää kohoavalle pikku saarelle oli helppo rantautua ja kaivaa reput esille. Evästauko tuli tarpeeseen.

Melominen oli mukavaa ja jo paluumatkalla heräsi kysymys seuraavasta kerrasta... Opastettu retki oli kyllä helppo tapa tutustua sekä harrastukseen että itse vesistöönkin.

Vesivaeltajat. Kuva: P. Peltoniemi.

VesiVaeltajien melontakausi jatkuu sään salliessa lokakuun ajan. Nopeat ehtivät vielä mukaan opastettuihin sunnuntaimelontoihin Liesjärvellä, Töysän puolella. - P. P.