Valkeus minun tielläni

Joulunajan pian päättyessä päällimmäisenä mielessä on kaksi kohtaa. Ensimmäinen on jouluevankeliumista [1].

Enkelin ilmestyessä paimenille hän sanoi: "Älkää peljätkö" [1]. Miten tärkeitä nuo sanat ovatkaan yhä ja juuri nyt, yli 2000 vuotta myöhemmin!

Viimeistä kahta vuotta voi kuvata hyvin sanalla "pelko", vaikka kaikki eivät olekaan pelänneet.

Luultavasti suurin osa niistä, joiden käytös on näyttänyt päälle päin pelokkaalta, ei ole sitä silti itse peloksi tunnistanut. Ehkä se on ollut ensin epäuskoa, sitten kasvavaa paniikkia ja toiminnaksi purkautuessaan "yhteiseen päämäärään" pyrkimistä.

Mutta kuka on määritellyt, mikä on "yhteinen päämäärä"?

Ovatko siihen pyrkivät pysähtyneet miettimään, kuka heidän tavoitteensa on oikein asettanut?

Nyt, kun tuo päämäärä näyttää karkaavan yhä kauemmaksi, pelottelu käy yhä näkyvämmäksi - ja todelliseen tilanteeseen havahtuminen aina vain kivuliaammaksi.

Jos kaikkien mielessä olisi ollut alusta asti kirkkaana enkelin sanat "älkää pelätkö", nämä vuodet olisivat olleet hiukan helpommat.

Usko on silti ollut koetuksella kuluneina kuukausina kerran jos toisenkin.

Mistä löytää voimaa, kun epätoivo on käynyt suureksi? Itsestä sitä ei ole voinut aiemmin, eikä tällaisessakaan tilanteessa riittää.

Joka kerta epätoivon noustessa lähes ylitsepääsemättömäksi on eteen edellen tuotu, tuomalla tuotu, sana, yksi kohta sieltä, toinen täältä. Kaukaakin nuoruudesta, koulukaverin kirjoittamana muistolauseena tai lappuna Raamatun välissä. Ajatuksina, joihin ei tiennyt palaavansa, joille ei tiennyt vielä tulevan totista käyttöä. Tai alleviivauksina, jotka ovat löytyneet hyvän ystävän lähettämistä päivän sanoista - kielellä ei ole ollut väliä, sama kohta on löytynyt molempien Raamatuista.

Toinen mielessä oleva kohta viittaakin suoraan Raamattuun, Psalmeihin. Se kuuluu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni" [2].

Mitä ratkaisuja tehdä näissä tilanteissa? Mihin suuntaan edetä?

Muut neuvot eivät ole tarpeen - "sinun sanasi on minun jalkaini lamppu". Sieltä, Sanasta, on löytynyt ja löytyy valo askelille ja päätösten tekemiselle, askel kerrallaan. Yksi askel kerrallaan.

Jakeen jatko onkin lupaus: "ja valkeus minun tielläni". Sana valaisee tien, se näyttää, mihin suuntaan edetä. Muuta ei tarvita, ei edes omaa yrittämistä, vain uskollisuutta sille, mitä on sanottu, luottamusta siihen, mitä on jo sanottu.

Älkää pelätkö, Sana valaisee tien. - P. P.

Viitteet

[1] Raamattu (1933/38). Luukas 2. Saatavilla: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/LUK.2/Luukas-2

[2] Raamattu (1933/38). Psalmit 119: 105. Saatavilla: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/PSA.119/Psalmit-119