Maaliskuun puolivälin iltapäivä oli jo pitkällä, kun päätimme suunnata Käräjävuorelle. Talvella ei juuri lunta ollut - moni patikkaretki on tehty talven mittaan paljon keväisemmässä maisemassa - mutta nyt maata kuorrutti valkoinen kerros.Käräjävuorelle vievän metsätien varressa oli auto parkissa. Vuoren suuntaan johti joukko kengänjälkiä ja yhdet koirankin jäljet. Emme olleet yksin, mutta luonnon rauha oli silti lähes rikkomaton.
Vuorelle noustessa kuusten ja mäntyjen seassa pilkotti hauskoja aukkoja: kuin pieniä järviä vuoren laella ja teki mieli mennä kokeilemaan, oliko lumen alla jäätä - ja ennen kaikkea kestäisikö se. Vähälumisen talven jälkeen pienikin määrä lunta ja jäätä oli näköjään tervetullutta vaihtelua.
Lumisten aukkojen rinnalla puiden juurella oli jäkälän peittämiä alueita kuin kumpuilevia pienoismetsiä. Ne virkistivät kummasti mieltä, pelkällä olemassaolollaan.Lähellä vuoren lakea polun poikki meni kiireiset oravanjäljet. Ei yhdet, vaan ainakin kahdet tai kolmet - tai ehkä yksi ja sama orava oli kulkenut reittiä useamman kerran ja kurkisteli nyt jossain lähipuussa.
Käräjälaavu vuoren laella.
Vuoren laelle päästessä aurinko painui mailleen. Edelliset patikojat kokoilivat laavulla kamppeitaan ja alkoivat laskeutua alaspäin. Lyhyiden tervehdysten jälkeen he katosivat puiden taakse.
Oli meidän vuoromme istuskella ja katsella. Ilmassa oli selvästi kevättä. Seuraavalla kerralla tulisimme eväiden kera. - P. P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Vain asiapitoiset kommentit julkaistaan.