Tähtikirkkaalla pöllöretkellä

Kevättalven pöllöretket ovat kuin lupaus keväästä ja kasvun ajasta: se koittaa, kylmästä, pimeästä ja vastoinkäymisistä huolimatta. Kevään ensimmäistä pöllöretkeä on oppinut näinä vuosina odottamaan.

Tähtikirkkaat yöt saavat pöllöt laulamaan. Huuhkaja aloittaa huhuilunsa hämärässä, heti auringon laskiessa, helmi- ja viirupöllö laulavat vähän myöhemmin ja varpuspöllö, pienin kaikista, viheltelee huuhkajan tapaan ilta- ja aamuhämärissä, mutta joskus aivan pimeässäkin.

Orionin tähtikuvio. Kuva: P. Peltoniemi.

Ensimmäinen retki-ilta pääsi ohi ja hetken näytti siltä, että kevätsää ehtisi ensin ja lopettaisi pöllöjen lauluinnon, mutta pakkasjakso jatkoi talvea. Retkellä alkoi kuitenkin selvästi olla kiire, jos mieli kuulla myös pöllöjen laulua.

Maaliskuun puolivälin sää näytti vielä päivällä kovin vaihtelevalta - tulisiko kuuntelusta sittenkään mitään? Taivas veti pilveen ja satoi lunta, ja selkeni sitten kirkkaana paistavan auringon edestä toistaakseen saman hetken kuluttua. Illaksi tuuli kuitenkin tyyntyi ja pyyhki mennessään enimmät pilvet pois.

Ensimmäisellä kuuntelupaikalla Mustaisnevan lähettyvillä oli kovin hiljaista. Jopa lähistön tuulivoimalat seisoivat vaiti, mutta ei kuulunut pöllöjäkään.

Palan matkaa edempänä, melkein Teuvan rajalla, kantautui kohta läheltä kiihkeästi puputtavan helmipöllön ääni. Retkeläiset kuuntelivat hiljaa, kun pupupupupupupupu toistui lähes tauotta.

Metsä kohosi ympärillä tummana ja vähitellen taivaalla tuikkivat tähdet ilmestyivät näkyville. Tässä paikassa oli oltu ennenkin - tuolla oli tuttu Orionin tähtikuvio. Tässä huhuili aiemmin huuhkaja.

Helmipöllön innostamana viereisestä metsästä kuului viirupöllön haukahdus, tosin vähän laiskanlaisena ja huolimaton kuuntelija olisi voinut kuitata sen unisen koiran äänenä. Se oli kuitenkin erilainen - siitä puuttui koiran innokas haukku, juoru jota jakaa eteenpäin muille kylän koirille.

Pienen ajomatkan päässä pysähdyttiin ja hiljennyttiin: kaukaa kuului pieni, mutta tuttu kirkas ääni - helmipöllö, ehkä kilometrin päässä. Sekään ei saanut vastausta, mutta ehkä se löytäisi kevään mittaan parin.

Suksenjärven Järvikämpän tulen ääressä syötyjen eväiden jälkeen jatkettiin vielä hetki. Karijoen puolella kuului helmipöllö, pienesti pienesti. Vuosi sitten näillä main kuului viirupöllön ääni.

Pöllökuuntelussa. Kuva: P. Peltoniemi.

Viiltävän kirkkaana mielessä kävi myös suru: toivottavasti pöllöt, suojellut linnut, pitäisivät pintansa ihmisen pirstoessa poliittisilla päätöksillä niiden elintilaa, vanhoja metsiä ja yhtenäisiä metsäalueita yhä kapeammiksi [1, 2]. Ihmisen, joka uskottelee pelastavansa maailman - ilmastonmuutoksen nimissä tuulivoimaloita rakentamalla. - P. P.


Viitteet

[1] BirdLife Suomi (2016). Lintudirektiivin liitteen I Suomessa säännöllisesti tavattavat lajit.
[2] Suomen linnuilla menee huonommin kuin Ruotsin linnuilla – BirdLife: Päättäjien syy. Kaleva 20.03.2016.

Päivitetty (täsmennetty) 27.03.2016.